Tällä kertaa kunnostukseen tuli hiukan erilainen harrasteväline. Pitkämiekan kahva oli päässyt pahasti perskaantumaan ja väisti kolisi ikävästi. Valmistin pähkinäpuusta uuden.
Suunnittelin irrottavani pommelin ruodista, mutta mokoma on taottu kiinni ja ruoti sen verran kovaa, ettei viilani pure. Pommelista olisi voinut tehdä ruuvikiinnitteisen ja siten kiristettävän, mutta nyt oli tyytyminen tiukkaan sovitettuun kahvaan.
Jyrsin Bridgeportilla ruodille paikan aihioon. Taas sain harjoitella käsivaraista muotojyrsintää.
Ruodin päälle koloon höyläsin ja viilalla sovitin muotoonsa palan. Näin liimasaumat tulivat suojaan. Suurin osa kahvaan kohdistuvista iskuista tulee sivuille, terän puolelle. Jos sauma olisi siellä, olisi halkeaminen todennäköisempää.
Liimaa on syytä käyttää riittävästi.
Höylällä terää varoen muotoonsa.
Öljy pintaan.